Opettajan työssä on paljon haitallista kuormittumista, kertovat Riina Länsikallio ja Vesa Ilves Matti Riutosen (2014) opettajan jaksamista koskevassa artikkelissa. Syitä kuormittumiselle on lukuisia, mutta tässä kirjoituksessa paneudumme koulua koskevien uudistusten vaikutuksiin sekä näiden mahdollisiin ratkaisukeinoihin suhteessa opettajan työssä jaksamiseen. Aihe on ollut ajankohtainen, kun uusi opetussuunnitelma astui voimaan 2016.
Hannu Simola (2002) toteaa artikkelissaan Ilmaan propattu – Toiveiden rationalismi koulureformien diskursiivisena perustana, että ”uudistukset seuraavat toisiaan ja jokainen aalto uskoo olevansa se lopullinen, joka uudistaa koulun.” Ovatko uusimman perusopetuksen opetussuunnitelman uudistukset jäämässä lopullisiksi? Todennäköisesti eivät. Pahimmillaan on mahdollista, että seuraavat uudistukset tapahtuvat jo ennen kuin nykyiset ovat jalkautuneet kaikkien opettajien käyttöön. Simolan mukaan uudet ja vaativammat lupaukset koulun toiminnasta ajavat opettajia kohti kyynisyyttä ja uupumusta.
Jari Salminen (2012) on Simolan kanssa samoilla linjoilla kirjoittaessaan muutoksesta ja uudistuksista. Salminen kertookin koulun uudistusten tapahtuvan yhä useammin yhteiskunnan muuttuessa. Hän jatkaa toteamalla, että kasvatuksen tulisi uusintaa yhteiskunnan normeja ja arvoja, mutta toisaalta samaan aikaan muuttaa yhteiskuntaa ja ennustaa tulevaa. Selviytyäkseen työstä edellä mainittujen odotusten mukaisesti, opettajan on paitsi hallittava menneisyys ja nykyhetki, myös elettävä ajan hermolla ja uudistettava itseään. Kun tässä yhtälössä ottaa huomioon opettajan työnkuvan ja ajankäytön, alkavat Simolan (2002) mainitsemat kyynisyys ja uupumus kuulostaa realismilta.
Salminen (2012) näkee ettei opetussuunnitelma anna konkreettisia ohjeita opettajalle siihen, kuinka uudistuksia toteutetaan käytännön tasolla. Mikäli näin on, voidaan kärjistetysti puhua jo huonosta johtamisesta. Opettajia ollaankin laittamassa erittäin vaikeaan väliin, jossa oppilaille, vanhemmille ja koko yhteiskunnalle annetaan lupauksia koulutuksen ja kasvatuksen sisällöstä. Mutta pääsevätkö opettajat vaikuttamaan riittävästi näiden lupausten suunnitteluun tai annetaanko heille työvälineitä niiden toteuttamiseen? Saavatko opettajat toimia ympäristössä, jossa fyysiset tilat, kulttuuri ja oppimateriaali tukevat uudistusten mukaista opetusta? Jotta opettajat eivät kokisi uusia opetussuunnitelmia taakkana vaan mahdollisuutena, olisi heidät otettava entistä paremmin mukaan niiden suunnittelutyöhön. Suunnittelulle, kunta- sekä koulukohtaiselle opetussuunnitelman tekemiselle ja täydennyskoulutukselle olisikin varattava enemmän aikaa. Myös oppimateriaalin ja fyysisten opetustilojen olisi muututtava opetussuunnitelman mukana.
Opetussuunnitelmatyötä ei voida toteuttaa muiden töiden lomassa, korostaa OAJ (Korkeakivi 2015). Käytännössä opettajan työssä ei ylipäätänsä ole varattu riittävästi aikaa suunnittelulle, vaan valtaosa siitä menee oppituntien vetämiseen. Helsingin Yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori Jari Salminen (2017) esitti ajatuksen kouluviikon lyhentämisestä nelipäiväiseksi, jolloin yksi päivä viikosta varattaisiin opettajien suunnittelu- ja kehitystyölle. Ajatus kuulostaa radikaalilta, mutta parhaimmillaan se voisi johtaa opettajien työssä jaksamisen ja oppilaiden hyvinvoinnin parantumiseen. Tällaisella mallilla opettajilla todella olisi aikaa henkilökohtaisille kehityskeskusteluille, työnohjaukselle sekä suunnittelutyölle. Olisiko opetussuunnitelmien kiireisen uudistamisen sijaan aika keskittyä ihmiseen, opettajaan, joka viime kädessä vastaa yksittäisen koulupäivän ja yksittäisen oppitunnin kulusta?
Lähteet:
Korkeakivi, R. (2015). Isot ja pienet, yhdessä ja erikseen. Opettaja-lehti 7/2015. Luettu 13.3.2017. Saatavissa: http://www.opettaja.fi/cs/opettaja/jutut?juttuID=1408910871770
Riutonen, M. (2014). Jaksaminen kovilla. Opettaja-lehti 6/2014. Luettu 13.3.2017. Saatavissa: http://www.opettaja.fi/cs/Satellite?c=Page&pagename=OpettajaLehti%2FPage%2Fjuttusivu&cid=1351276519632&juttuID=1355755585464
Salminen, J. (2012). Koulun pirulliset dilemmat. Hämeenlinna: Teos.
Simola, H. (2002). Ilmaan propattu – toiveiden rationalismi koulureformien diskursiivisena perustana. Teoksessa R. Honkonen (toim.), Koulutuksen Lumo – retoriikka, politiikka ja arviointi. Saatavissa: http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/65377/koulutuksen_lumo_2002.pdf?sequence=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti