Tässä blogipostauksessa käsittelemme koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Yleisessä diskursiossa on noussut esille kasvatuksen vastuun siirtyminen kodeilta koululle yhä enemmän. Samalla se, mitä opettajalta vaaditaan kasvatuksellisesti, tuntuu lisääntyneen. Kodin ja koulun suhde vaikuttaisi muuttuneen “asiakkuussuhteeksi”, jossa koti vaatii koululta tiettyjä palveluita. Mitä toimenpiteitä nämä muutokset vaativat opettajalta ja miten ne vaikuttavat hänen jaksamiseensa?
Perusopetuslaki (1998) ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) edellyttävät yhteistyötä koulun ja kodin välillä. Tavoista toteuttaa yhteistyötä ei kuitenkaan ole konkreettisia ohjeita (Rättilä, 2007, s. 27). Jokainen koulu ja opettaja voi määritellä, miten toteuttaa kommunikointia kodin kanssa. Opettajan tulisi toiminnallaan luoda yhteistyötä, jossa vanhemmat tukevat oppimisympäristöjen rakentumista. Lisäksi vanhempien tulisi kokea olevansa mukana koulun toiminnassa sekä saavansa riittävästi tietoa oppiaineista ja oppilaan opintojen etenemisestä (Epstein & Salinas, 2004, s. 13-14). Kuitenkin opettajan näkökulmasta tällaisen yhteistyökulttuurin luominen ilman valmiita malleja voi olla aikaa vievää ja haasteellista. Kommunikointi tapahtuu usein myös palkallisen työajan ulkopuolella, mikä saattaa osaltaan kuormittaa opettajaa.
Kysyimme muutamalta opettajalta heidän kokemuksistaan vanhempien kanssa kommunikoinnista. Haastateltavista suurin osa koki kodin ja koulun välisen yhteistyön positiivisessa valossa, vaikka he toivat esille joitakin haasteita. Haastateltavien vastauksissa näkyivät seuraavat teemat: sähköinen kommunikointi, perheiden sosiokulttuuriset taustat sekä kommunikoinnin syyt.
Sähköiset “foorumit” tuntuvat seuraavan opettajaa kotiin, eikä töitä pääse pakoon. Haastateltavat mainitsivat myös, että huoltajien vaikuttaisi nykyään olevan helpompi laittaa opettajalle viestiä mihin kellonaikaan tahansa ja esimerkiksi suutuspäissään. Toisaalta osa haastateltavista pitivät helppoa saavutettavuutta hyvänä asiana.
Sosiokulttuurisista taustatekijöistä esille nousi perheiden varallisuuserot ja monikulttuurisuus. Vähävaraisilla perheillä ei välttämättä ole elektronisia laitteita, joihin koulun ja kodin viestintä nykyään pitkälti perustuu. Tällöin viestintä tapahtuu esimerkiksi reissuvihkojen ja tapaamisten kautta, mikä hidastaa kommunikointia ja aiheuttaa lisätyötä opettajalle. Myös kieli ja kulttuurierot luovat haasteita kommunikoinnille. Eräs haastateltava kuvaili monikulttuurisen luokan opettamista seuraavasti:
“--oppilaiden kulttuurierot ja myös kielen käsitteiden ymmärtäminen kasvatuksessa [ovat] vaikeuttaneet sujuvaa kommunikointia ja käyttäytymistavoitteiden ymmärtämistä.” (H10)
Muutama haastateltava mainitsi myös, että yhteydenpidon syyt ovat vuosien saatossa muuttuneet. Kun aikaisemmin yhteydenpito keskittyi vain ongelmatilanteisiin, nykyään vanhemmat vaativat opettajalta laajemmin informaatiota esimerkiksi oppilaan koulumenestykseen liittyen.
Vaikka koulun ja kodin välinen yhteistyö voi olla haasteellista, on sillä mielestämme merkitystä. Säännöllinen kommunikointi voi ennaltaehkäistä ongelmatilanteita, kun opettaja ja huoltajat yhdessä kantavat huolta oppilaan oppimisesta ja kasvatuksesta. Tämä voi tukea opettajan jaksamista, kun hänen ei tarvitse käyttää energiaa syntyneiden ongelmatilanteiden ratkaisemiseen.
Lähteet:
Epstein, J. & Salinas, K. (2004). Partnering with Families and Communities. A well-organized program of family and community partnerships yields many benefits for schools and their students. Schools as Learning Communities. Vol 61(8), 12-18.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. (2014). Helsinki: Next Print Oy.
Perusopetuslaki. (21.8.1998/628) Viitattu 21.3.2017. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
Rättilä, T. (2007). Sosiaalisen median mahdollisuudet kodin, koulun ja kunnan viestinnässä. Tampere: Cityoffset Oy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti